NouHätä!-aluekilpailussa oli tänä vuonna mukana 201 joukkuetta 14 kilpailutapahtumassa ympäri Suomen. Joukkueet suorittivat teoriakokeen lisäksi neljä toimintarastia. Rastien teemoina oli tänä vuonna kodin paloturvallisuusriskien tunnistaminen, hukkuneen elvytys, alkusammutusvälineiden käyttö, ja arkiset ensiaputaidot.
Oppilaat kokivat kilpailun hyödylliseksi myös oppimisen kannalta. – Olen oppinut olemaan rauhallinen ja kommunikoimaan hätätilanteessa, kisaan osallistunut oppilas Mikko kertoo.
Jokaisen pelastuslaitoksen kolmen parhaan joukkueen jäsen palkittiin latauskaapelilla ja pokaalilla. Kisan pokaalit tarjoava Esteri Group haluaa tukea nuorten osaamista.
– Osaaminen vahvistaa itsetuntoa ja antaa oikeassa hätätilanteessa varmuutta toimia rauhallisesti ja päättäväisesti. Panostamalla nuorten osaamiseen ja osallistamiseen teemme yhteiskunnasta yhdessä entistä vahvemman ja turvallisemman, Esteri Groupin toimitusjohtaja Antti Kalliomäki sanoo.
Kunkin pelastuslaitoksen paras joukkue kutsutaan loppukilpailuun Kuopion pelastusopistolle 23.4. Loppukilpailun voittajajoukkuetta odottaa 2 000 € pääpalkinto.
Katso pelastuslaitosten kolme parasta joukkuetta.
Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistuneille joukkueille ja kilpailun järjestäjille.

