NouHätä!-kampanja
on yläkoulun kahdeksasluokkalaisille suunnattu maksuton valtakunnallinen pelastustaitokampanja. Kampanja lisää nuorten valmiuksia ennakoida ja estää vaaratilanteita sekä antaa taitoja toimia onnettomuustilanteissa oikein.
Turvallisuusopetusta varten sivuilta löytyy sähköinen oppimateriaali. Materiaali on suunniteltu kahdeksasluokkalaisten opettamista varten ja on yhteensopiva opetussuunnitelman perusteiden kanssa.
Kuluvana lukuvuonna on käynnissä jo kampanjan 30. kausi. Lisäksi kampanja ylittää lukuvuoden aikana miljoonan oppilaan rajapyykin. NouHätä!-kampanjaa koordinoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ja rahoittaa Palosuojelurahasto. Kampanjaa on mukana toteuttamassa pelastuslaitokset ja pelastusliitot.
Kampanjaan osallistuneilla oppilailla on mahdollisuus osallistua myös kilpailuun, joka huipentuu finaaliin keväällä 2026.
Kampanjan video
osallistui kaikista kahdeksasluokkalaisista NouHätä!-pelastustaitokampanjaan vuonna 2023.
oppituntia käyttivät opettajat keskimäärin NouHätä!-koulutukseen kaudella 2023.
On hienoa, että NouHätä! -kampanjan tiimoilta voin näitä taitoja opettaa jokaiselle 8-luokkalaiselle. Itselläni on haaveena tehdä tästä vielä joskus valinnaiskurssi 8-luokkalaisille. Kannattaa siis ehdottomasti osallistua NouHätä!-kampanjaan.
Pia Varala, opettaja, Naantalin Suopellon koulu
Kuumimmat uutiset

21 aktiivista koulujen edustajaa palkittiin Liekkisydämellä
NouHätä!-kampanja toteutetaan koulujen ja pelastustoimen huikeana yhteistyötä. Kouluissa kampanjaa tot…

NouHätä!-kilpailukausi alkaa
NouHätä!-kampanjaan on ilmoittautunut komeat 542 koulua. Kouluissa on toteutettu lukuvuoden aikana k…

Kainuussa 100 % kouluista mukana
Kainuun pelastuslaitos on tänä lukuvuonna ensimmäinen, jonka alueelta kaikki koulut ovat tänä vuonna i…

21 aktiivista koulujen edustajaa palkittiin Liekkisydämellä
NouHätä!-kampanja toteutetaan koulujen ja pelastustoimen huikeana yhteistyötä. Kouluissa kampanjaa tot…

NouHätä!-kilpailukausi alkaa
NouHätä!-kampanjaan on ilmoittautunut komeat 542 koulua. Kouluissa on toteutettu lukuvuoden aikana k…