NouHätä! 2022 -kampanja on käynnistynyt

Päiväys

Ilmoittautuminen NouHätä!- kampanjaan on avattu. NouHätä!-kampanja tuo turvallisuustaidot kouluun ja antaa opettajille välineet tehokkaaseen turvallisuuskasvatukseen. Kampanjan tavoitteena on opettaa paloturvallisuuden perusasiat kaikille kahdeksasluokkalaisille.

NouHätä!-kampanja kannustaa yläkoululaisia nuoria huolehtimaan itsestä ja toisista sekä harjoittelemaan oman elämän ja arjen kannalta tärkeitä taitoja. Kampanjan tavoitteena on kouluttaa kaikki Suomen kahdeksasluokkaiset ja lisätä nuorten valmiuksia ennakoida ja estää palo- ja yleiseen turvallisuuteen liittyviä vaaratilanteita sekä antaa taitoja toimia oikein vaara- ja tulipalotilanteissa. Kampanjan elinkaaren aikana turvallisuusopetusta on saanut jo yli 805 000 yläkoululaista.

Kampanjaan voi ilmoittautua helmikuun 2022 alkuun asti, mutta turvallisuusopetusta voi antaa ympäri vuoden. Koulu voi halutessaan osallistua kampanjan lisäksi myös kolmivaiheiseen NouHätä!-kilpailuun.

Ilmoita koulusi mukaan kampanjaan nyt!

Lisää
uutisia