NouHata_logo_valk
Oppilaan kuulumisia alkukarsinnoista
Alkukarsinnat Nikkarin koululla

Päiväys

Ei sun tarvitse olla vapaapalokunnasta,
ei sun tarvitse olla rohkein eikä älykkäin.
Ei ole mitään ”oikeeta henkilöä”.

NouHätä! sai terveiset alkukarsintoihin osallistuneelta oppilaalta, ja hänen luvallaan jaamme tämän tärkeän viestin myös kaikille NouHätä!-kampanjaan osallistuville. NouHätä!-kilpailun alkukarsinnat ovat käynnissä ympäri Suomen – viimeinen päivä niiden järjestämiseen on 13.3.

 

 

Moi.

Kun mä lähdin tänä vuonna Nou Hätä-kilpailuun mukaan, se oli mulle ihan uutta. Mietin jatkuvasti oonko mä oikea henkilö toimimaan tilanteen Herrana, kun sitä tarvitaan, ja pystynkö pitämään pään kylmänä kinkkisissäkin tilanteissa.

Meidän koulussa on lähes joka vuosi Nou Hätä-kerho. Tänä vuonna ei ole. Harjoittelimme vaan kerran, eilen tiistaina. Kun me siellä sammutettiin oikeitakin liekkejä, harjoiteltiin mahdollisia tehtävärasteja ja käsiteltiin teoriaa, mä tajusin että kuka tahansa pystyy siihen, jos vaan tahtoo. Ei sun tarvitse olla vapaapalokunnasta, ei sun tarvitse olla rohkein eikä älykkäin. Ei ole mitään ”oikeeta henkilöä”.

Tänään oli alkukarsinnat. Me tehtiin joukkueen kesken pari huolimattomuusvirhettä, jotka tavallaan eväsivät meiltä pääsyn jatkokilpailuun. Sijoituimme toiseksi, kahden pisteen erolla ensimmäisestä joukkueesta, kolmen ja puolen pisteen erolla täysistä pisteistä.

Mä en tiedä miten jatkoon päässyt joukkue tän kilpailun ajattelee. Onko se heille vaan kilpailu, jossa yritetään voittaa? Haluavatko he vapaata koulusta? Tai houkuttavatko palkinnot? Haluavatko he ihan reilusti oppia ensiapua, vai jotain muuta? Oli miten oli, ihan mahtavaa heille. Mä itse en halunnut jatkoon voittamisen vuoksi. Mä halusin jatkoon, koska tää on jotain, mitä haluan tehdä ja oppia. Nou Hätä on kivaa, ja yksi niistä asioista, mitkä kokee kerran elämässään. Se, ettei joukkueeni päässyt jatkoon tarkoittaa meille sitä, että Nou Hätä-kampanjakin on loppunut meidän osalta. Ei ole kerhoa, jossa jatkaa kilpailun sijaan, ja sen takia halusin niin kovasti jatkoon.

Pitäkää pää kylmänä älkääkä jääkö tuleen makaamaan.
Joku teistä on Nou Hätä -mestari 2015.

Tällä kertaa kävi näin. Surettaahan se ja haluaisi uuden mahdollisuuden, mutta niinhän se aina menee pettymyksen jälkeen. Joka tapauksessa nyt oon ainakin kokenut jotain, mitä en tuu kokemaan muulloin. Lisäksi nyt mä osaan toimia niin ensiapua kuin alkusammutustakin vaativissa tilanteissa. (Ja voin luvata, että vielä jokunen aika sitten en olisi todellakaan tiennyt hätäpuhelua lukuunottamatta miten toimia liikenneonnettomuudessa.)

Haluan kiittää teitä, jotka tänäkin vuonna järjestävät Nou Hätä-kilpailun sekä -kampanjan. Haluan kiittää siitä, että olette mahdollistaneet mun kaltasilleni nuorille tälläsen mahdollisuuden, ja että mulla on ollut tilaisuus oppia jotain, mistä on varmasti hyötyä. Kiitos.

Haluan myös toivottaa kaikille Nou Hätä :läisille onnea tuleviin kilpailuihin. Pitäkää pää kylmänä älkääkä jääkö tuleen makaamaan. Joku teistä on Nou Hätä -mestari 2015.

Lisää
uutisia