Ennätysmäärä kasiluokkalaisia osallistui NouHätään – kisat finaalivaiheessa

Ennätysmäärä kasiluokkalaisia osallistui NouHätään – kisat finaalivaiheessa

Tänä lukuvuonna NouHätä!-kampanjaan on osallistunut ennätysmäärä koululaisia. Noin 84 prosenttia Suomen kahdeksasluokkalaisia sai kampanjan turvallisuusopetusta.

NouHätä!-kampanja on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä suurimmista yhdelle ikäluokalle suunnatuista kampanjoista peruskoulussa. Tänä vuonna kampanjaan osallistui yli 49 000 kahdeksasluokkalaista, mikä on suurin määrä kampanja 27-vuotisen historian aikana. Kouluja oli mukana 544.

Kampanjan teemana oli tällä kaudella varautuminen. Koronaepidemia ja sotatila Euroopassa ovat nostaneet teeman ajankohtaiseksi, ja siksi aiheesta laadittiin kampanjan opetusmateriaalien uudistuksen yhteydessä oma oppituntinsa.

Kampanjaan kuuluva pelastustaitokilpailu on edennyt finaalivaiheeseen. Alkukarsintojen ja aluekilpailujen jälkeen jokaisen pelastustoimialueen paras joukkue osallistuu loppukilpailuun torstaina 27.4. Pelastusopistolla Kuopiossa. 22 kolmen hengen joukkuetta tuumii teoriakokeen ja selvittää Pelastusopiston harjoitusalueella rastitehtäviä.

Kisaa voi seurata sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #nouhätä ja #nouhätäfinaali sekä NouHädän sosiaalisen median kanavilla Instagramissa ja Twitterissä.

NouHätä!-kilpailut kaudella 2023

NouHätä!-kilpailut kaudella 2023

NouHätä!-kilpailut järjestetään tällä kaudella osittain digitaalisesti ja osittain livetapahtumina. Alkukarsinta on digitaalinen, ja aluekilpailut sekä loppukilpailu järjestetään perinteiseen tapaan livetapahtumina. Kilpailut toteutetaan joukkuekilpailuina. Tarkempi ohjeistus kilpailuihin osallistumisesta lähetetään ilmoittautuneille kouluille.

Aikaisempien kokemusten ja kyselytulosten perusteella digitaalinen kilpailumuoto on ollut tykätty. Digitaaliseen kilpailuun on myös ollut helpompi osallistua. Viime vuonna digitaalinen karsintakilpailu keräsikin lähes 9000 osallistujaa.

Tänä vuonna digitaalisen alkukarsinnan jälkeen siirrytään perinteisesti livenä toteutettavaan aluekilpailuun, jossa selviää kunkin pelastustoimialueen paras joukkue. Loppukilpailussa pelastustoimialueiden parhaat joukkueet kisaavat NouHädän Suomen mestaruudesta Pelastusopistolla Kuopiossa.

Kaikissa kilpailuvaiheissa kilpaillaan kolmehenkisissä joukkueissa. Alkukarsintakilpailussa joukkueiden määrää koulua kohden ei ole rajattu. Digitaalisen alkukarsinnan ohjeistus on toimitettu kampanjassa mukana oleville kouluille. Aluekilpailun tarkempi toteutustapa selviää paikalliselta pelastuslaitokselta. Loppukilpailun järjestää Pelastusopiston päällystökurssi.

NouHätä!-kilpailut toteutetaan terveysturvallisin järjestelyin.

 

NouHätä! 2023 kilpailuaikataulut

Alkukarsinta 27.2.-17.3.2023

Aluekilpailu 4.4.2023

Loppukilpailu 27.4.2023

Ilmoittautuminen jatkuu 10.2. asti

Ilmoittautuminen jatkuu 10.2. asti

Ilmoittautumista NouHätä!-kampanjaan jatketaan viikolla 10.2. asti. Ilmoittautuminen jatkuu, jotta kaikki halukkaat koulut pääsevät mukaan. Tähän mennessä kampanjaan on ilmoittautunut jo 518 koulua ympäri Suomen.

Kampanjaan ilmoittautuneet koulut kutsutaan mukaan digitaaliseen alkukarsintakilpailuun. Alkukarsintakilpailu alkaa 27.2. ja päättyy 17.3.

 

Infotilaisuus kilpailuista kouluille

Kouluille järjestetään infotilaisuus kilpailuista 15.2. klo 14.00. Tilaisuudessa käydään lyhyesti läpi kevään kilpailut, niihin osallistuminen ja ohjeistus. Tilaisuudessa on myös mahdollisuus kysyä kysymyksiä kilpailuihin liittyen.

Infotilaisuuteen voi ilmoittautua 15.2. klo 12.00 asti. Tilaisuus on suomenkielinen.

Ilmoittaudu kilpailuinfoon.

NouHätä!-aluekilpailu 7.-8.4.

NouHätä!-aluekilpailu 7.-8.4.

NouHätä!-alkukarsintaan osallistui huimat 2930 joukkuetta eli noin 8800 oppilasta. Mukana oli selvästi enemmän kasiluokkalaisia kuin yhtenäkään aiempana vuotena. Alkukarsintakilpailusta jatkoon selvisi kaiken kaikkiaan 304 joukkuetta. Jokaiselta pelastusalueelta pääsi aluekilpailuun paras 10 prosenttia joukkueista, kuitenkin vähintään viisi joukkuetta.

Aluekilpailu järjestetään digitaalisesti 7.-8.4.2022. Aluekilpailu toteutetaan samalla digitaalisella alustalla ja se koostuu samankaltaisista tehtävistä, kuin alkukarsintakilpailu. Aluekilpailuun ei tarvitse erikseen ilmoittautua, vaan kaikki alkukarsintakilpailusta jatkoon päässeet joukkueet kutsutaan kilpailuun automaattisesti.

Alla lyhyt ohjeistus aluekilpailua koskien.

  • NouHätä! -kilpailun aluekilpailu järjestetään verkkoalustalla, joka on auki 7.4. klo 8.00–8.4. klo 16.00.
  • Aluekilpailun voi suorittaa mihin kellonaikaan tahansa verkkoalustan ollessa auki.
  • Kilpailusuorituksen tekemiseen kannattaa varata ainakin noin 30 minuuttia aikaa.
  • Kilpailuun osallistutaan kolmen hengen joukkueissa.
  • Yksi kilpailusuoritus/joukkue.
  • Aluekilpailuun saavat osallistua vain ne joukkueet, jotka ovat päässeet jatkoon alkukarsintavaiheesta.
  • Kilpailun suorittamiseen tarvitaan päätelaite, toimiva verkkoyhteys sekä verkkoselain.
  • Google Chrome -verkkoselaimen käyttöä suositellaan.
  • Loppukilpailuun 28.4. pääsee kunkin pelastustoimialueen paras joukkue.

 

Aluekilpailun ohjeistus on toimitettu jatkoon päässeille kouluille. Kouluille toimitetaan torstaina 7.4. linkki verkkoalustalle, jonka kautta kilpailuun pääsee osallistumaan.

 

NouHätä! 2022 digikilpailun säännöt

NouHätä!-alkukarsintakilpailu 28.2.-18.3.

NouHätä!-alkukarsintakilpailu 28.2.-18.3.

NouHätä!-kilpailut järjestetään viime kevään tapaan kokonaisuudessaan digitaalisena. Kilpailut järjestetään kolmevaiheisina. Kilpailun alkukarsintavaihe järjestetään 28.2.–18.3. Alkukarsintavaiheessa ratkotaan pelastustoimialueiden parhaat joukkueet huhtikuun aluekilpailuun.

Alkukarsintakilpailuun voivat osallistua kahdeksasluokkalaiset kolmen hengen joukkueissa. Joukkueiden määrää koulua kohti ei ole rajattu. Digikilpailuihin osallistutaan tietokoneella, ja kilpailut sisältävät teoriakysymysten lisäksi kuvatehtäviä.

– NouHätä! -kilpailun alkukarsinta järjestetään verkkoalustalla, joka on auki 28.2.-18.3.2022 välisenä aikana

– Karsinnan voi suorittaa mihin kellonaikaan tahansa verkkoalustan ollessa auki

– Kilpailusuorituksen tekemiseen kannattaa varata 45 minuuttia aikaa

– Kilpailuun osallistutaan kolmen hengen joukkueissa

– Yksi kilpailusuoritus/joukkue

– Joukkueiden määrää koulua kohden ei ole rajoitettu

– Kilpailu suositellaan järjestettäväksi koulupäivän aikana, mahdollisesti valvotuissa olosuhteissa

– Kilpailun suorittamiseen tarvitaan tietokone ja hiiri, toimiva verkkoyhteys sekä verkkoselain

– Google Chrome -verkkoselaimen käyttöä suositellaan

– Aluekilpailuun 7.4. pääsee kunkin pelastustoimialueen parhaat 10 % joukkueista, vähintään kuitenkin 5 joukkuetta

 

Alkukarsinnan ohjeistus on toimitettu kampanjaan ilmoittautuneille kouluille. Kouluille toimitetaan maanantaina 28.2. linkki verkkoalustalle, jonka kautta kilpailuun pääsee osallistumaan.

NouHädässä on tänä vuonna mukana komeat 546 koulua. Toiveissa on, että kilpailuun osallistujien määrässä lyödään ennätyksiä. Olkaa mukana kisaamassa NouHätä!-mestaruudesta ja hienoista palkinnoista.

 

NouHätä! 2022 digikilpailun säännöt

NouHätä!-kilpailut järjestetään kokonaisuudessaan digitaalisesti

NouHätä!-kilpailut järjestetään kokonaisuudessaan digitaalisesti

NouHätä!-kilpailut järjestetään viime kevään tapaan kokonaisuudessaan digitaalisena. (lisää…)

NouHätä!-kilpailut kaudella 2022

NouHätä!-kilpailut kaudella 2022

NouHätä!-kilpailut järjestetään tällä kaudella osittain digitaalisesti ja osittain livetapahtumina. Alkukarsinta on digitaalinen, ja aluekilpailut sekä loppukilpailu järjestetään perinteiseen tapaan. Kilpailut toteutetaan joukkuekilpailuina. Tarkempi ohjeistus kilpailuihin osallistumisesta lähetetään ilmoittautuneille kouluille.

Aikaisempien kokemusten ja kyselytulosten perusteella digitaalinen kilpailumuoto on ollut tykätty. Digitaaliseen kilpailuun on myös ollut helpompi osallistua. Viime vuonna digitaalinen karsintakilpailu keräsikin yli 6200 osallistujaa, mikä on noin kaksi kertaa enemmän kuin alkukarsinnoissa aikaisempina vuosina.

Tänä vuonna digitaalisen alkukarsinnan jälkeen siirrytään perinteisesti toteutettavaan aluekilpailuun, jossa selviävät kunkin pelastustoimialueen paras joukkue. Loppukilpailussa pelastustoimialueiden parhaat joukkueet kisaavat NouHädän Suomen mestaruudesta Pelastusopistolla Kuopiossa.

Kaikissa kilpailuvaiheissa kilpaillaan kolmehenkisissä joukkueissa. Alkukarsintakilpailussa joukkueiden määrää koulua kohden ei ole rajattu. Muissa kilpailuvaiheissa osallistuvien joukkueiden määrä on rajattu kunta- tai aluekohtaisesti.

Digitaalisen alkukarsinnan ohjeistus toimitetaan ilmoittautumisajan päätyttyä kampanjassa mukana oleville kouluille. Aluekilpailun tarkempi toteutustapa selviää paikalliselta pelastuslaitokselta.

NouHätä!-kilpailut toteutetaan terveysturvallisin järjestelyin.

 

NouHätä! 2022 kilpailuaikataulut

Alkukarsinta 28.2.-18.3.2022
Aluekilpailu 7.4.2022
Loppukilpailu 28.4.2022

Ilmoittautuminen kampanjaan on auki. Ilmoita koulusi mukaan nyt!

Kevään NouHätä!-kilpailut peruttu

Kevään NouHätä!-kilpailut peruttu

Tämänhetkisen koronatilanteen takia NouHätä! 2020 -kampanjan kevään kilpailut on peruttu. (lisää…)